sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevättä ihmettelemässä

 Kuusenkerkän loriloripuro virtaa taas vuolaana talon nurkalla



Leppoisa,rauhallinen aamu. Nukuttiin molemmat kymmeneen ja koirakin veteli sikeitä sinne asti, taitaa tulla sekin vanhaksi! Pitkä rauhallinen aamupala Lapin Kansan paperiversion kanssa kruunasi hitaan aamun. Mies lähti Lapin Rakennusmessuille, minä sen sijaan suuntasin koiran ja kameran kanssa ihmettelemään taas kevään etenemistä.




Jäät olivat paikoitellen vielä Ounasjoessa paikallaan, sulapaikkoja oli jo paljon ja vesi työntynyt pitkälle rantaan estäen tutuilla poluilla kulkemisen. Onneksi oli kumpparit jalassa ja pääsin eteenpäin kiertäen. Ilma oli täynnä kevään ääniä ja sää vaihteli niinkuin naisen mieli!


Tämä näkymä ei ole meidän takapihaltamme, valitettavasti. Siellä ovat kyllä samat ainekset, mutta huomattavasti epämääräisemmässä muodossa. Näkymä kyllä siirsi minunkin ajatukseni oman talon pihatöiden loppumattomaan listaan. Pitäsi ja pitäisi tehdä sitä sun tätä. Sopivasti mieskin saapui messuilta uusien autotallin oven esitteiden kanssa. Kippiovea ollaan suunniteltu iät ja ajat mutta nyt mies oli pistänyt töpinäksi ja huomenna kuulemma tulee messuilta tilattu tarjouksen tekijä mittomaan paikan päälle. Seuraava urakka on tuohon liittyen etupihan kivetyksen uusiminen.Sekin aiottiin tehdä ensin viime keväänä, sitten kesällä ja sitten syksyllä. Nyt siis aiomme tehdä sen ihan varmasti tänä keväänä. No, laitan taas listan jääkaapin oveen, sieltä on hyvä viivata yli ne hommat, jotka tehdyksi tuli. Aina niitäkin on onneksi ollut;  paljon on muutoksia pihaankin tullut sitten vuoden 2007 kun tässä talossa aloin viipyä enemmän.


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Viikkoon on mahtunut koko elämän kirjo


Mitähän tästä viikosta sanoisi? Viikkoon on mahtunut koko elämän kirjo:iloa, surua, pettymystä, innostusta, onnistumisia, haasteita, kuohahtelua.  Kaikkea tuota on kuorruttanut kevään säiden yhtä moninainen kirjo. Sadetta sekä räntänä, tihkuna että rankkasateena, auringonpaistetta, yöpakkasia, pilvipäiviä. Joki on viittä vaille auki  koko leveydeltään, joutsenet ovat palanneet ja ystävien facebook-päivitykset ovat täynnä ilmoituksia ja kuviakin muista kevään linnuista, västäräkistäkin jo! Etelämpänä ystävät haravoivat jo pihojaan ja ihmettelevät maasta ilmestyviä nuppuja.Kevät on vahvaa ja voimallista aikaa. Ei sovi kaikille.
Töissä näkyy se toinen puoli. On ollut tosi kiireistä, ihmisillä nousevat pintaan monenlaiset huolet ja ahdistukset, mieli ei kestä kirkkautta ja muutosta.

Surua on ollut lähipiirissänikin. Yhden läheiseni entinen mies, hänen lastensa isä, löydettiin  kotoaan menehtyneenä sairaskohtaukseen.Minulle miehestä jäi hyvä muisto, vaikka hän menettikin jossain vaiheessa otteen elämästään. Lasten tai jo nyt nuorten aikuisten puolesta olen surullinen, heille isä oli tärkeä loppuun asti, vaikkei tämä  tukena heille pystynyt olemaankaan.

Hyvin olen jaksanut tämän vaiherikkaan viikon. Tätä päivää lukuunottamatta olen kulkenut pyörällä töihin ja käynyt pari kertaa kuntosalillakin. Työpaikalla liityttiin valtakunnalliseen kilometrikisaan ja siitä innostuneena ostin pyörääni tänään kilometrimittarin.Pari vuotta sitten osallistuttiin kävelykisaan ja silloin työpaikka lahjoitti meille askelmittarit. Olen näemmä vähän yllytyshullu, koska minut saa helposti mukaan tällaisiin juttuihin. On kiva täytellä taulukoita ja seurata muidenkin kilometrien karttumista.

Toteanpa jälleen että vierivä kivi ei sammaloidu....ja on myös hyvä innostua aina välillä!

Viikonloppuuni kuuluu huomenna juhlimista isän ja äidin kanssa eli osallistuminen Veteraanijuhlaan. Mies haluaa Rakennusmessuille ja minun on käytävä sunnuntaina vielä töissäkin kun en kiireisen , sirpaleisen viikon melskeissä saanut valmiiksi kuun loppuun mennessä tehtäviä selvityksiä.

Mutta juuri nyt ilta on aurinkoinen, taitaa olla täysikuukin ihan kohta, joutsenet huutavat ja lähden kohta koiralenkille kuuntelemaan niiden huutoja





sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevättä, taidetta, joutsenten huutoa









Kesä tulee kohisten ja vahvasti. Eilen illalla kuulin ensimmäistä kertaa joutsenten huudot joelta. Rantaan ei ole enää menemistä eikä paljon muuallekaan asfaltin ulkopuolelle, sen verran märkää on kaikkialla.  Loman jälkeen työviikko on kulunut vauhdilla niinkuin etukäteen tiedossa jo olikin. Ja ensi viikko on vähintäänkin samanlainen. Väsyttää välillä eikä aamuisin tahdo päästä ylös. Kroppa ja mieli ei taaskaan käänny kevättä kohdi samalla vauhdilla kuin ympäröivä luonto.

  



Viikonloppuni kului suvun parissa, tällä kertaa taiteen keinoin. Sukuni on mielenkiintoinen kavalkadi ihmisiä ja
kiintoisia löytöjä suvun vaiheista ja henkilöistä jälleen tein. Olen aiemminkin tehnyt sukupuuta ja sukuani tutkinut  paljonkin. Nykyisyyttäkin kun ymmärtää paremmin menneisyyden avulla. Taidesessioni alkaa muuten  olla loppusuoralla. Toukokuussa on viimeinen taideviikonloppu. Silloin mennäänkin maalle ja työskennellään ulkona!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Anopinkielet eivät taida kitua


Huomasin juuri, että minulla on nyt ollut saman verran lomaa kun on yhtäjaksoisesti kesällä eli kaksi ja puoli viikkoa. Olo on rentoutunut ja latautunut,energinenkin.Vähän kyllä melkein jännittää töihin meno etenkin kun tietää edessä olevan täydet ja tiukat viikot. Mutta onneksi edessä on vain kolme ja puoli viikkoa ja sitten taas viikon loma ja reissu Antwerpeniin .Sitten kesälomaan reilu kuukausi.Ja niin edelleen.Kokeilen jo toista vuotta peräkkäin tällaista pätkittyä lomaa ja ainakin tämän kokemuksen perusteella taidan toteuttaa tätä rytmiä jatkossakin. Kiihkeän työelämän jaksaa paremmin kun tietää että kohta on lupa henkäistä pitempään.

Tänään ajeltiin mutka Ikeassa Haaparannalla. Mies lähti urheasti neljän naisen kuskiksi, mukana olivat molemmat siskoni ja äitikin innostui lähtemään. Ihan vapaaehtoisesti mies mukaan lähti, hän kun on sitä miestyyppiä että tykkää joskus käydä kaupoissa.Ei meillä mitään oollut hankintalistalla mutta silti mukaan jotain tarttui. Löysin ainakin hyvän ruukun anopinkielilleni, jotka kituvat edelleen ahtaassa vanhassa  ruukussaan. Eivätpä anopinkielet tosin taida kitua missään, niin vähään ne tyytyvät ja työntävät vaan innokkaasti uutta lehteä esiin ja entiset venyvät vaan pittuutta..Minun anopinkieleni hipovat jo parhaimmillaan metrin rajaa....

Mutta nyt täytyy lähteä pehkuihin ja odottaa että saisin unesta kiinni. Viimeinen lomayö kun tahtoo aina mennä pyöriessä, ehkä ennen sitä yritän vielä hakea työkännyn ja työpaikan avaimet valmiiksi. Molemmat tuntuvat olevan tosi hyvässä tallessa!


torstai 11. huhtikuuta 2013

Miten niin vintagea?


Miten niin vintagea? Kyllä minulla on käytössä edelleenkin noista antiikin ajan viestintätyökaluista aika moni. Karttapallonkin haluaisin jos sopivan löytäisin! Mutta hauska kuva on, kiertää ahkerasti erilaisissa viestimissä, olette varmaan siihen jo törmänneetkin.

Totta puhuen kyllä en minäkään enää taida osoitekirjaa enkä käyntikorttitelinettä käyttää. Lankapuhelin löytyy varastosta vaan sille ei tietenkään enää linjaa löydy. Kirjoituspöytä minulla työhuoneessa on , vaan harvemmin sen ääressä enää sosiaalisia yhteyksiä hoidan. Kyllä ne hoituvat siellä missä läppäri , tabletti tai puhelin on. Osoitekirja(t) on kyllä edelleen tallella ja niillä lienee kohta jo museoarvoa.Sieltä nimittäin löytyy lähisuvun ja ystävien historiaa, joidenkin kohdalle kun on kertynyt nimen ja osoitteiden vaihdoksia jo melkoinen määrä.

Jotenkin haikeaksi tuo kuva minut veti. Joskus kaipaan lankapuhelinta ja sen vanhaa soittoääntä eteisessä. Siellähän lankapuhelin useimmissa kodeissa oli. Nyt tuntuu että soittamisetkin ovat vähentyneet kun yhteydet hoituvat muilla tavoin  viesteillä, sähköposteilla, facebookissa. Soittaminen vähänkään vieraammille tuntuu melkein tunkeutumiselta ja kotirauhan rikkoutumiselta.  Läheisille vielä tohtii sentään soitellakin!

Minulla on kuntoutusviikko lopuillaan, huomenna junaan kohti pohjoista. Uusi löytö tältä viimeiseltä jaksolta on ollut lumikenkäily. Hankintalistalle päätyvt lumikengät. Ollaan niiden hankintaa jo harkittukin mutta nyt kun sain parina päivänä tehdä niillä kunnon lenkkejä niin vakuutuin siitä että niille käyttöä kotijokivarressakin löytyy!
Kuva lainattu Suomen ladun sivuilta

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Avaruutta ja valoa niin luonnossa kuin mielessäkin!



Sinistä ja valkoista on maisema ollut täynnä viime viikot. Ole kulkenut paljon jäällä ja nauttinut avruudesta, valosta, kevään äänistä ja muuttuvasta maisemasta. Aurinko on ollut vielä kylmä aurinko, joten kovin hurjaa vauhtia luonto ei vielä kohti kevättä kulje, mutta pikkuhiljaa muutos etenee.

Lomapäivät ovat sujuneet vuoroin ulkona ja vuoroin  komeroiden ja kaappien kimpuissa. Eilen illalla juuri totesin miehelle, että voiko olla totta että saan melkein suurempaa nautintoa siisteistä tyhjentyneistä kaapeista kuin jos olisimme käyneet jossin reissussa? Vihdoinkin vaatteeni mahtuvat yhteen pieneen vaatehuoneeseen. Toinen tanko kesä-kevätvaatteille ja toinen syys-talvivaatteille. Lisäksi yhdessä liukuovikomerossa ovat kausitakit ja juhlavaatteet. Kahdesta lipastosta löytyvät alusvaatteet, sukat, huivit ja t-paidat. Eikä mikään näistä pursua vaan hyllyt ja laatikot ovat väljiä.Kirpparin saldo kolmelta päivältä oli 99 euroa. Kirpparipöydän olen varannut kuukaudeksi. Vaatteiden lisäksi olen laittanut kiertoon sekalaisia kuppeja ja kippoja, pokkareita ja muita kirjoja sekä dvd-leffoja. Kaikkia on ollut ihan liikaa.Pokkareita olen ostanut lukemiseksi lähes joka reissulleni lehtien asemasta ja niitä on tosiaan kertynyt.

Tavaroiden vähentäminen ja järjestäminen tuntuu antavan mielellekin avaruutta!

Kohta alan pakkailemaan ensi viikon reissua varten. Edessä on viimeinen Aslak-kuntoutusviikko Saarijärvellä ja viikon aikana tehdään mittaukset, jotka paljastavat onko kunto kohentunut. Luulen, että olen tavoitteisiini yltänyt ja osan ylittänytkin. Eli mitä ne tavoiteet olivatkaan? Painon pudottaminen 5 kg, työn rajaamiseen liittyvät tavoitteet sekä lihaskunnon parantaminen. Paino on pudonnut tuon 5 kg viime keväästä, työpaikalla olen tehnyt aika suuriakin muutoksia tämän vuoden alusta liittyen juuri työn rajaamiseen,lihaskuntokin on todennäköisesti parantunut koska olen käynyt säännöllisesti kuntosalilla ja hiihtänyt. Lihaskunto selviää testeillä.Minua tuo Aslak-kuntoutus on kyllä hyödyttänyt eniten työelämään liittyvien kysymysten ratkaiisun suhteen. Niihin siellä on kiitettävästi paneuduttu.  Fyysiseen kuntoon liittyvät asiat ovat olleet tuttuja jo ennestään, ainakin useimmat jutut mutta motivaatiota sieltä on kyllä saanut. Ja sitähän aina tarvitaan!


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ounasvaaran kengänjättöpoluilla








Tänäkin aamuna heräsin siihen, kun aurinko leikitteli makuuhuoneiden sälekaihtimilla. Kevään ei enää niin voimallisena tuntuva valo tulvi pehmeänä huoneeseen. Hankin helmikuussa makuuhuoneeseen sellaiset vuoratut verhot, jotka eivät valoa päästä sisään, mutta taidan jättää ne komeroon. Se hankinnan tein silloin kun valo tuntui suorastaan tunkeilevalta kaamoksen jälkeen.

Kun olen rauhassa herätellyt kehoni  ja mieleni uuteen (loma)päivään niin seuraava koitos on tassutella aamutakissa yläkertaan, laittaa kahvinkeitin pulputtamaan ja tepsutella postilaatikolle edelleen aamutakissa hakemaan päivän lehti. Naapureille, jotka samaan aikaan rassaavat autojaan käyntiin , on oikein nautinnollista toivotella hyvää työpäivää! Tämän päivän lehdessä oli juttua siitä, että Lapin Kansa on toimittanut kokeilumielessä  tabletteja ja digilehden käyttöoikeudet  lehden sellaisille lukijoille, joille lehteä ei aamujakelussa voida toimitaa. Siis syrjäisimmillä seuduilla asuville lappilaisille. Tarkoituksena on tietenkin opettaa lappilaiset käyttämään digilehteä perinteisen paperiversion sijaan. Anteeksi vain Lapin Kansa, mutta itse edustan vielä sitä väestönosaa, joka tykkää tepsutella postilaatikolle lehteä hakemaan ja levitellä paperilehteä aamiaispöydässä. Myönnän että luen kyllä digilehtiäkin ja tabletinkin jo omistan, matkoilla ovat hyviä käyttää. Haluan silti vielä säilyttää perinteisen lehdenkin.

Siinäpä ne lomapäivän pakolliset kuvio, hidas herääminen ja aamukahvit! Loppupäivä tehdäänkin sitten ihan sitä mitä haluaa.  Eilen lähdettiin miehen kanssa testaamaan Ounasvaaran talvikävelyreitti, 6,9 km. Aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta, metsässä oli jo kevään tuntua mutta polku ei vielä pettänyt kun oli tehty moottorikelkan tekemään uraan. Äitini kertoi muuten viime savusaunareissullamme lankalauantaina kun vaivoin pääsimme saunaan hankeen  poljettua pientä polkua pitkin, ettei ennen tehty lumitöitä lainkaan. Polut olivat ns kengänjättöjä eli kun tiettyjä reittejä koko ajan kuljettiin niin ne pysyivät auki. Vähän niinkuin eläinten polut!

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Tottorakalla, jonka rakentaminen aikoinaan kuumensi tunteita Rovaniemellä. Se rakennettiin joskus 80-luvun lopulla Ounasvaaran korkeimman kohdan jatkoksi rakennus-ym . maajätteestä ja huipulle pystytettiin vielä kodanmallinen lähtöteline. Tottorakka rakennettiin laskettelijoiden käyttöön.Nyt se ei enää taida kenenkään tunteita kuumentaa vaan on hyvin muovautunut osaksi Ounasvaaran maisemaa. Mies on ollut aikanaan mukana tuossa rakennustouhussa. Muisteltavaa riitti myös kun istuimme Ounasvaaran hiihtomajan rappusilla mehupaussilla. Mies on käynyt siellä aikoinaan juhannustansseissa ja minä muistin monet lapsuudenperheen kanssa tehdyt hiihtoreissut sinne. Majan kuuma kaako kermavaahtoineen hivelee vieläkin maku-ja tuoksunystyröitäni!

Ulkoilun lisäksi raivaushommat edistyivät edelleen; sain laitettua talvivaatteet jo talvisäilytykseen, jotain jätin vielä esillekin kun ulkona näkyy kuitenkin vielä enemmän talvea kuin kevättä.Tänään ajattelin varata ajan ripisien ja kulmakarvojen kestovärjäykseen ja kierrellä vähän kaupungilla. Illalla menemme miehen kanssa syömään Ounasvaaran huipulla olevaan ravintolaan. Saimme häälahjaksi lahjakortin sinne, ravintola on tosi hyvätasoinen! Ei ole kuulkaa yhtään hassumpaa viettää lomaa kotosalla!






keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Raivausta ja kierrätystä



Toinen lomapäivä on menossa. Pääsiäisen pyhät sujuivat niin leppoisasti että energiaa on riittänyt erinäisiin puuhasteluihin. Tosin kaikki on vasta raivausasteella eli vähän joka paikassa on meneillään jotain. Eilen kuiten varasin kirpputoripöydän peräti neljäksi viikoksi. Vien sinne pikkuhiljaa kaikenlaista kaapeista tyhjennettyä. Laitoin myös paikkakunnan nettikirpparille myytävää kuten vaikkapa nuo oliivinvihreät teemamukit ja asetit. Olen tosi kyllästynyt tuohon väriin. Toisena värinä minulla on valkoista joten hankin niitä lisää jos nuo saan kaupaksi. Mies vähän naureskelee minun kirpparihommaa, että kannattaako vaivannäkö? Minusta on kysymys enemmän asenteesta. Kannatan tavaran kiertoa, sydämestä riipii, jos joudun laittamaan hukkaan hyvää tavaraa. Sitäpaitsi jos kirpparilla tavara ei mene niin vien sen sitten SPR:n konttiin. Kotiiin kirpparille viety tavara ei enää takaisin tule.

Kukkiin sain myös mullat vaihdettua . Se onkin aina melkoinen urakka kun ruukkukoot  vain kasvavat. Anopinkieli jäi vielä vanhaan purkkiinsa, se pärjää vähälläkin. Olen hakenut sille suurta ruukkua mutta en ole löytänyt sopivaa, täytynee odottaa kun puutarharuukkuja tulee enemmän myyntiin. Ei minulla enää nykyisin montaa viherkasvia olekaan verrattuna aiempaan. Joskus oli aika , että  koti muistutti viidakkoa. Se oli aikaa maaalla.

Aurinkoiset upeat säät vain jatkuvat. Melkein jo toivoisin pilvisempiä päiviä, että raivausprojektini edistyisi. Miten ne kodinraivaajat ovatkaan opettaneet; yhteen kasaan käyttöön jäävät, toiseen ehkä-valinnat, kolmanteen kierrätettävät ja neljänteen poisheitettävät. Ehkä- kasaa voi sitten varastoida vuoden ajan ja jos sieltä ei tavarat ole käyttökasaan siirtyneet niin ei muuta kuin kierrätykseen nekin.

Minusta tuntuu, että tuo "ehkä"-kasa on vaikein ja suurin.

Tänä aamuna luin paikallisesta aviisista jutun moottoripyöräilijastä, joka oli lähtenyt kolme vuotta sitten kotoaan Floridasta liikkelle eikä enää palannut kotiinsa. Takana hänellä miljoonaomaisuuden menetystä ja alkoholismia, joten pakomatkasta varmaan alun perin oli kyse. Kuitenkin vaellusvuosiensa aikana mies tuntui oppineensa enemmän kuin koskaan aiemmassa elämässään kun on ollut aikaa miettiä. Hän siteerasi jutussa Paolo Coelhoa: " Eräänä päivänä nouset ja huomaat, ettei sinulla ole enää aikaa tehdä niitä asioita, joita olet aina halunnut tehdä. Tee se nyt."

Miten minua aina tuollaiset vaellustarinat kiehtovat. Itsestäni ei sellaiseen olisi, niin tiukasti olen kiinni juurissani , ihmisissäni ja maisemassani.